Kataisen hallitus on saanut työnsä käyntiin. Samalla hallituksen päälinjauksista on ehditty käydä hyvää keskustelua.
Hallitusohjelma on tasapaksua tekstiä, josta jokainen voi löytää sekä hyviä että huonoja linjauksia.
Neuvottelutuloksen kova ydin löytyy kuitenkin ohjelman liiteosiosta.
Menoleikkaukset eri yhteiskuntapolitiikan sektoreille sekä veronkorotukset kertovat siitä, miten politiikkaa jatkossa tehdään.
Siinä ei ohjelmaan asti kirjattu hallituksen myönteinen suhtautuminen eri asioihin jaksa paljoa lämmittää, kun asioiden eteenpäin vieminen on mahdotonta.
Keskeinen huomio hallitusohjelmasta on se, että monet ensi vaalikaudella uudistettavat asiat on kirjoitettu auki mahdollisimman epäselvällä tavalla.
Tämä jättää tilaa hallituksen sisäiselle poliittiselle pelille, ellei neuvotteluissa ole syntynyt salaisia lisäpöytäkirjoja.
Suurin ongelma on kuitenkin siinä, että ohjelmassa on vain epäsuoria viittauksia siihen, mitä on luvassa.
Hallitus on ilmoittanut painopistealueikseen:
1) Köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentämisen
2) Julkisen talouden vakauttamisen
3) Kestävän talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn vahvistaminen
Näistä tavoitteista uutta hallitusta ei kannata kritisoida. Näihin yhtyvät kaikki puolueet ja ne olisivat olleet luultavasti samanlaiset hallituspohjasta riippumatta.
Kataisen hallituksen onnistumista voidaan kuitenkin tarkastella näiden tavoitteiden toteutumisen perusteella. Osviittaa tästä antavat hallitusohjelmassa esitetyt keinot.
Eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen on kuvannut hallitusohjelman keinovalikoimaa osuvasti hölmöläisen peitoksi.
Rahaa siirretään näppärästi paikasta toiseen, mutta kokonaisuus ei toimi.
Tähän kulminoituu mielestäni Kataisen hallituksen suurin ongelma. Se ei kykene rakenteellisiin uudistuksiin, joille olisi nyt tarvetta.
Raha on aina jossain määrin järjestelykysymys, kuten perusturvan parantamisen kohdalla olemme huomanneet.
Menestyksekäs yhteiskuntapolitiikka ei ole kuitenkaan rahan jakamista vaan puitteiden luomista ihmisten mahdollisuuksien turvaamiseksi.
Tässä suhteessa uudelta hallitukselta ei kannata paljoa odottaa. Ei vaikka hallitusohjelma lupaa verotuksen ja sosiaaliturvan kehittämistä osallisuuden sekä työllisyyden näkökulmasta. Tältäkin tavoitteelta nimittäin puuttuu liha luiden ympäriltä.
Hallitustyöskentelyn vaikeudet tuovat suuren mahdollisuuden mutta samalla myös vastuun oppositiolle.
Opposition on tarjottava vaihtoehto hallituksen linjalle. Erityisesti keskustan on näytettävä poliittinen taitonsa ja osallistuttava Suomen tulevaisuudesta käytävään keskusteluun.
Keskustan on oltava avoin, Suomea rohkeasti uudistava vaihtoehto.
Tälle tielle pääseminen vaati puolueelta tulkintaa politiikan toimintakentän muutoksesta ja siihen sopeutumisesta. Tämän sopeutumisen keskiössä on vahva ohjelmatyö.
Keskustan on tarjottava vaihtoehtonsa talous- ja yhteiskuntapolitiikan suuriin kysymyksiin. Puolueen on vastattava siihen, miten sosiaali-, sivistys-, alue- ja ympäristöpolitiikkaa pitää kehittää 2010-luvun Suomessa.
Keskustan on rakennettava nyt tulevaisuutta, vaikkei se olekaan helppoa. Se on nähtävä kuitenkin mahdollisena.
Nyt tarvitaan esityksiä ja keskustelua uudesta linjasta. Kesäaika luo hyvät puitteet ajatustyölle.
Syksyllä on oltava jo kovassa iskussa haastamassa muita poliittisia voimia.
Markus Ylimaa
Keskustan Opiskelijaliitto
puheenjohtaja
(Kolumni julkaistu Suomenmaassa 6.7.2011)
