KOL: Kohti yliopistotutkintojen aitoa kaksiportaisuutta

LIITTOKOKOUSKANNANOTTO

 

8.12.2011

 

KOL: Kohti yliopistotutkintojen aitoa kaksiportaisuutta

 

Keskustan Opiskelijaliitto (KOL) vaatii yliopistotutkintojen aitoa kaksiportaisuutta. Alemmasta korkeakoulututkinnosta, kandidaatin tutkinnosta, on tehtävä ensisijainen yliopistotutkinto. Ylemmästä korkeakoulututkinnosta on tehtävä tutkijan uralle ja vaativiin asiantuntijatehtäviin valmistava väylä.

 

Kandidaatin tutkintoa on kehitettävä akateemisia perusvalmiuksia ja elinikäisen oppimisen taitoja antavaksi koulutukseksi, joka tarjoaa työelämävalmiuksia nykyistä paremmin. Akateeminen erikoistuminen tapahtuisi nykyistä tarkemmin räätälöidyissä maisteriohjelmissa.

 

Osaan työtehtävistä riittäisi alemman korkeakoulututkinnon oppimäärä. Nykyisellään yliopistojen resurssit valuvat hukkaan, kun ne kouluttavat maistereiksi ihmisiä, joilla ei ole tähän todellista tarvetta. Suomalaisen tutkimuksen laatu paranisi, mikäli voimavarat kohdentuisivat tieteellisen tiedon tuottamiseen sitoutuneille ihmisille. Professorien työpanos ei esimerkiksi kuluisi enää vailla motivaatiota olevien opiskelijoiden ohjaamiseen.

 

Suomea odottaa työvoimapula, kun suuret ikäluokat siirtyvät lähivuosina eläkkeelle. On löydettävä ratkaisuja, jotka kannustavat nuorten aikuisten aikaisempaa siirtymistä työelämään. Tutkintoaikojen lyhentäminen on keinoista merkittävin.

 

Tutkintojen parempaan kaksiportaisuuteen siirtymisen yhteydessä on toteutettava myös opintotuen kokonaisuudistus. Täysipainoinen opiskelu alempaa korkeakoulututkintoa suoritettaessa on tehtävä mahdolliseksi nykyistä suuremman opinrahapainotteisen opintotuen avulla.

 

Julkisen sektorin on noustava suunnannäyttäjäksi ja alennettava kelpoisuusvaatimuksiaan, jotta kandidaatit voisivat saada nykyistä paremmin koulutustaan vastaavaa työtä.

 

 

Lisätietoja:

Puheenjohtaja Markus Ylimaa, 050 3897260, markus.ylimaa(at)keskustaopiskelijat.fi

Share the Post:

Related Posts