Eurokriisin myötä vähitellen etenevä liittovaltiokehitys ja hallituksen kaavailema kuntauudistus ovat molemmat olleet kyllästymiseen saakka esillä, jopa näin keskellä lomakautta.
Molempia on perusteltu talouden rautaisen kovilla realiteeteilla. Sanotaan, että ilman näitä uudistuksia ei Suomella ole varaa hyvinvointiyhteiskuntaansa, ja kaikkeen sen tuomaan hyvään.
Ei talouden kotimaisia, eurooppalaisia ja yleismaailmallisia ongelmia pysty kieltämäänkään, mutta jotakin vielä paljon tärkeämpää menetetään, jos kaiken yhteiskunnallisen ja valtiollisen uudistamisen pohjaksi asetetaan vain tämä talous.
”Rikkaille ja warakkaille ei ole isänmaa niin suuressa merkityksessä kuin köyhille. He [rikkaat] voivat warojensa awulla paeta, jos olot sietämättömiksi käyvät. Warattomain asema on toinen. Siksipä on heillä myöskin kansallisten laitosten säilyttäminen ja kehittäminen elinehto. Ja kun [Suomen] asema käy niin kireäksi kuin nykyään, jolloin Suomen sywienriwien kallein oikeus, perustuslaillinen itsehallinto-oikeus on uhattuna, silloin on jokaisen, wähäwäkisimmänkin kansalaisen hankittava niin paljon waltiollisia tositietoja tyhjien luulojensa sijaan, ettei hänen ajattelemattomat puheensa ja esiintymisensä tee hänestä, wasten tahtoaan, isänmaansa kawaltajaa.”
Näin kirjoitti Santeri Alkio 1899, teoksessaan Onko maattomallakin isänmaa?
Alkion kirjoitus on tietenkin tehty aivan toista aikaa ja paikkaa varten. Elettiin Suomen suuriruhtinaskunnassa, ja ensimmäinen sortokausi oli juuri alkanut. Venäläistämistoimenpiteet todella uhkasivat Suomen valtiollista itsehallintoa.
Pysyvää ja yleismaailmallistakin siitä kuitenkin löytyy.
Itsehallinnon ja ”syvien rivien” elinehtojen välisen yhteyden ymmärtäminen on jotain sellaista, jota tämä meidän nykyinen aikammekin tarvitsee, kun sekä paikallinen että valtiollinen itsehallintomme ovat ainakin merkittävän muutoksen edessä, elleivät jopa uhattuna.
Ilman vankkaa paikallista ja valtiollista itsehallintoa tavallisilla suomalaisilla ihmisillä ei ole mahdollisuutta suunnata kehitystä haluamaansa suuntaan.
Suurkunta ja Euroopan komissio voivat sinänsä tehdä täysin oikeita ja hyviä päätöksiä, mutta tavallisen ihmisen vaikutusmahdollisuudet sellaisessa yhteiskunnassa olisivat huomattavasti nykyistä rajoittuneemmat.
Sellaisten luulojen varaan Suomi ja suomalaiset eivät kuitenkaan saa heittäytyä, että itsehallinto-oikeudesta tulisi tinkiä taloudellisten ongelmien vuoksi.
Menetettyä itsehallintoa kun ei ihan pelkällä nuijan kopautuksella saada takaisin, vaikka sen sillä voikin lakkauttaa.
Jaakko Mäki-Petäjä
KOL:n liittohallituksen jäsen
(Kolumni julkaistu Suomenmaassa 25.7.2012)
