Monien näkyvien vaikuttajien puheissa on noussut esiin käsite nuorisopalkasta.
Ajatuksena on torjua syrjäytymistä ja houkutella yritykset työllistämään nuoria alentamalla heille maksettavia palkkoja esim. 20 prosentilla, kuten Osmo Soininvaara ja Juhana Vartiainen taannoin ehdottivat.
Esitystä perustellaan usein myös nuorten heikommalla tuottavuudella muihin verrattuna. Samasta työstä siis pitäisi maksaa eri palkkaa iän perusteella.
Nuorten palkkaamiseen pitäisikin kannustaa ponnekkaammin: Nuorukainen voi luiskahtaa toimettomuuteen, jos sadat työhakemukset eivät johda työllistymiseen.
Palkkojen leikkaaminen tuntuu houkuttelevalta, ehkä näin voittaisivat sekä nuoret että yritykset. Idean tarkempi tarkastelu kuitenkin osoittaa, että kyseessä on neronleimauksen sijasta Pandoran lipas.
Mikäli hyväksytään ajatus iän vaikutuksesta yksilön tuottavuuteen ja että ilmiötä kannattaa kompensoida palkkaa leikkaamalla, kohdistuu palkka-ale seuraavaksi yli viisikymppisiin suomalaisiin.
Tämän ikäryhmän työttömäthän työllistyvät nuoriakin vaikeammin, ja onhan eläkeikää lähestyvien tuottavuuskin kyseenalaistettu.
Ilkeämieliset puhuvat eläkepäiviin varautuvista ”jäähdyttelijöistä”, joiden osaaminen on vanhentunut. Auttaisiko palkka-ale heitä työllistymään ja kompensoisi väitettyä heikompaa tuottavuutta?
Entäpä maahanmuuttajat? Tietyistä maista Suomeen muuttaneet ja eräät etniset ryhmät työllistyvät keskimäärin muita vaikeammin, pitäisikö siis palkkaa leikata synnyinmaan ja etnisen ryhmän perusteella? Näin heitä autettaisiin työelämään, nuorten alepalkkojen logiikalla ainakin.
Tosiasia on, että missään ikäryhmässä väki ei ole yhdestä puusta veistettyä.
Niin nuorissa, keski-ikäisissä kuin vanhoissakin on tehopakkauksia, laiskureita, ammattilaisia, poropeukaloita, tunnollisia kuin tumpeloitakin yhtä lailla. Sama koskee etnisiä ryhmiä ja sukupuolia.
Keskiarvot ja stereotypiat harhauttavat, kyse on aikuisista yksilöistä ja heidän välisistä eroistaan. Itse en halua Suomea, jossa on hyväksyttävää maksaa aikuiselle muita huonompaa palkkaa iän, sukupuolen tai etnisen taustan perusteella.
Jokainen on syntynyt samanarvoiseksi, eikä tästä periaatteesta saa Suomessa luopua. Ihmiset olkoot tasa-arvoisia jatkossakin.
Tuottavuus pitäisi silti huomioida palkkauksessa paremmin.
Syrjinnän sijaan tulospalkkauksen merkityksen lisäämiseen on panostettava kaikilla soveltuvilla aloilla.
Paremmista suorituksista pitäisi saada muutakin kuin taputus olalle, ja toisaalta lorvailun muiden kustannukselle tulee näkyä tilipussissa. Pienempi pohjapalkka ja suurempi tulososa sopisi käytännöksi monille työpaikoille.
Ahkeruuteen kannattaa kannustaa. Suomessa tulospalkkaus on merkittävässä roolissa lähinnä myyntityössä, jossa provisioiden merkitys kannustimena on ymmärretty iät ja ajat.
Monilla muillakin aloilla, niin julkisella sektorilla kuin teollisuudessakin, tulospalkkaus on käytössä ja tulosmittareiden kehittämiseen on käytetty valtavasti aikaa ja rahaa.
Palkkoihin oma työpanos vaikuttaa kuitenkin yleensä vain muutaman prosentin verran, jääden merkityksettömäksi.
Tulospalkkauksen käyttöä ja merkitystä on laajennettava rohkeasti. Tämä pienentäisi nuortenkin rekrytoinnin riskejä ja kannustaisi jokaista kehittymään työssään, ja olisi näin kaikkien työtä tekevien ja työstä maksavien parhaaksi.
Jirka Hakala
KOL:n puheenjohtaja
(Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 17.7)
