Viime viikolla Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Arto Satonen esitti, että suomalaisen työn kilpailukykyä voisi parantaa nostamalla viikoittaista työaikaa (MTV 18.8.). SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne tyrmäsi ajatuksen saman tien (Verkkouutiset 20.8.). Valtionvarainministeri Rinne väittää, ettei Satonen ymmärrä työmarkkinoiden dynamiikkaa. Päinvastoin, kyse on harvinaisen kankeasta työllisyyspolitiikasta.
Suomessa työ ei kohtaa tekijäänsä. Jatkuvasti kohoava työttömyysaste ei käy järkeen alati kasvavan työvoimapulan kanssa. Tähän on monta syytä. Ensinnäkin koulutusta tulisi tarjota pitkällä tähtäimellä työmarkkinoiden trendien mukaan. Tämä on haastavaa ja vaatii ministeriöiden välistä tiivistä yhteistyötä. Mahdotonta se ei silti ole.
Toiseksi opetusministerinkin tulisi huomata, että työtä voidaan myös nykypäivänä tehdä ilman korkeakoulutusta. Korkeakoulut ovat Suomessa tae osaavasta ja koulutetusta työvoimasta, mutta kaikkien paikka ei ole yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa. Tarvitsemme koulutusta, mutta joka toisen ei tarvitse olla maisteri. Ammattikorkeakoulujen asemaa ei saa unohtaa koulutuspolitiikassa. Alemman korkeakoulututkinnon tulisi olla lähempänä käytäntöä, kun taas ylempi korkeakoulututkinto antaisi edellytykset asiantuntijan työtehtäviin. Jo ammattikoulutus luo edellytykset nopealle työllistymiselle. Lisäksi oppisopimuskoulutusta ei voi liikaa korostaa. Tarvitsemme lisää joustavia muotoja siirtyä koulun penkiltä työelämään.
Kolmanneksi työn vastaanottamisesta on tehty kohtuuttoman vaikeaa. Sen lisäksi, että työntekijän palkkaaminen on kallista, pienyrittäjän on hankala löytää osa-aikaista työntekijää. Monesti työnhakija on oikeutettu jopa parempaan sosiaaliturvaan työtä tekemättä. Vika ei ole tällöin työstä kieltäytyjissä, vaan järjestelmässä. Ei ole oikein, että kaikki energia menee sosiaaliturvan tukiviidakossa vaeltamiseen varsinaisen työn tekemisen sijaan. Kaikenlaisen työn tulee olla aina kannattavaa eivätkä kannustinloukut saa olla se syy, jonka vuoksi työnhakijat jäävät työmarkkinoiden ulkopuolelle.
Suureksi harmikseni opiskelijoita jopa moititaan usein työnteosta. Virkamiesten ja etujärjestöjen edustajienkin tulisi ymmärtää, ettei valmistuvien opiskelijoiden kompastuskivi ole vajaa koulutus, vaan työkokemuksen puute. Työtä tekevät opiskelijat maksavat samalla tavalla veroja työstään kuin muutkin työntekijät. Samalla myös opintotuki on sidottu osaksi sosiaaliturvaa siten, ettei opintotukeen ole oikeutettu aktiivisesti työssäkäyvä opiskelija. Työ ja koulutus eivät ole toisiaan poissulkevia vaihtoehtoja. Siksi kannustan niin opiskelijoita kuin työnhakijoita ottamaan vastaan heille tarjottua työtä. Vaikka saman summan saisikin sosiaaliturvan kautta, voi osa-aikainen työ olla kullanarvoista seuraavaa työpaikkaa haettaessa.
Työmarkkinoiden dynamiikan osalta voi sanoa, että ay-liike on tehnyt itselleen karhunpalveluksen luodessaan järjestelmän, jossa päämääränä on ainoastaan kokopäiväinen ansiotyö. Työmarkkinat voivat olla kaikkea muutakin osa-aikatyöstä tukityöllistymiseen ja yrittämiseen. Näillä kaikilla on kansantaloudellinen vaikutus. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus osallistua yhteiskunnan rakentamiseen omalla panoksellaan.
Mikko Lindroos
KOL:n 2. varapuheenjohtaja
(Kirjoitus on julkaistu Suomenmaassa 27.8.2014)
