Hallituksella on kova paine saada Suomi nousuun – ja äkkiä.
Kun säästöjä tarvitaan nopeasti, jäävät herkästi unohduksiin ne toimet, joiden vaikutusten näkyminen vie aikaa. Tällaisia keinoja ovat ennaltaehkäisevät toimet, kuten kivunhoitoon panostaminen.
Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyvien määrä tulisi saada laskuun. Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtymisen yleisyydestä kertoo Helsingin yliopiston aiheesta tekemä tutkimus.
Tutkimuksessa oli mukana reilut 6 000 yli 40-vuotiasta työssä käyvää ihmistä, joiden elämää seurattiin kahdeksan vuoden ajan. Tänä aikana heistä melkein 10 prosenttia, hieman alle 600, jäi työkyvyttömyyseläkkeelle. Luku on huima.
Tämä kehitys on erityisen huolestuttavaa ajatellen, että suomalaisten toivottu eläköitymisikä on tästä vasta 20-vuoden kuluttua.
KIPUTILAT aiheuttavat niin lyhyttä kuin pitkäaikaistakin työkyvyttömyyttä.
Kipusairaat kuormittavat terveysjärjestelmäämme ja on mahdollista tehdä oletus, että runsas terveyspalveluiden käyttö korreloi sen kanssa, että terveyspalvelumme eivät vastaa kunnolla kipupotilaiden hoidon tarpeeseen.
Ongelmana on etenkin krooninen kipu, josta kärsii Suomessa noin puoli miljoonaa ihmistä. Krooninen kipu on läheisessä yhteydessä mielenterveydellisiin ongelmiin ja tämän symbioosin muodostuminen on tuhoisa yhdistelmä työkyvylle.
Kovat pitkäaikaiset kiputilat ruokkivat masennusta ja masennus taas saattaa vahvistaa kivun tuntemusta. Yhdistelmänä tämä on kuin vyöryvä kivi kohti työkyvyttömyyttä.
KROONINEN kipu on usein taustalla tuki- ja liikuntaelinsairauksien sekä mielenterveyssyiden vuoksi myönnetyissä työkyvyttömyyseläkkeissä.
Keskeistä olisi puuttua kipuun ajoissa ja panostaa kipukierteen katkaisuun ennen kuin se kroonistuu.
Kivun kroonistuessa kipukierteen katkaisu on haastavaa ja vaatii moniammatillista yhteistyötä. Tällöin kivunhoitoa toteutetaan useissa tapauksissa fyysiseen vaivaan puuttumisen lisäksi esimerkiksi psykoterapian avulla.
Tässä vaiheessa kustannukset ovat moninkertaiset verrattuna siihen, että kipukierre olisi saatu katkaistua alkutekijöissä.
TALOUDELLISEN näkökulman ohella on syytä muistaa myös itse ihminen.
Kivunhoidon tasoa on mahdollista pohtia työkyvyn ja talouden näkökulman lisäksi potilaan näkökulmasta: potilaan tulisi olla tyytyväinen saamaansa hoitoon ja kokea se riittäväksi.
Olisiko tässä ideaa yhdeksi myös ihmistä auttavaksi säästökohteeksi?
Noora Hammar
KOL:n liittohallituksen jäsen