Maailmamme täyttyy uhkakuvista kun Suomeen saapuu yhä enemmän ihmisiä erilaisista kulttuureista. Erilainen ja vieras pelottaa, eikä asiaa auta uutiset, jotka kertovat naisten ahdistelusta ja muista rikoksista. Saapujien joukossa tulee myös ihmisiä, joiden käsitys naisen koskemattomuudesta on yhtä vääristynyt kuin joillain suomalasillakin rikollisilla. Toisaalla naiset saavat raiskaus- ja tappouhkauksia puhuessaan ääneen kokemistaan epäkohdista. Olenko ”suvakkihuora” kun uskon että kaikki maahanmuuttajat ja turvapaikanhakijat eivät ole raiskaajia? Ansaitsenko ”opetuksen” kun puolustan ihmisoikeuksia myös muille kuin suomalaisille?
Korkeakouluopiskelijana olen tottunut toimimaan eri maista saapuneiden ihmisten kanssa ja vaikka en ole ulkomailla paljoa käynytkään, olen päässyt kokemaan kulttuurien erilaisuuden ja toisaalta ihmisyyden universaaliuden. Minuakin pelottaa tuntematon, mutta ulkomailta saapuva ihminen ei sitä minulle edusta. Minua pelottaa ihminen, joka ei näe ihmistä erilaisuuden takana. Minua pelottaa ihminen, joka kääntää pelkonsa vihaksi ja väkivallaksi. Minua pelottaa, kun väkivaltarikolliset kulkevat kaduilla ”suojelemassa” minua.
Suomalaiset ovat hyvin koulutettua kansaa, lähes kaikilla on toisen asteen tutkinto, ja moni käy myös korkeakoulun. Silti meillä äänekkäästi huudetaan kommentteja, joista paistaa sivistyksen puute. Onko kyseessä äänekäs vähemmistö vai kasvattaako meidän kulttuurimme ja koulujärjestelmämme erilaisuutta pelkääviä ja muutosta vastustavia ihmisiä? Puuttuuko koulutuksestamme sydämen sivistys, kyky empatiaan, lähdekritiikistä puhumattakaan? Miksi niin monen on vaikea ymmärtää että samoin kuin kaikki suomalaiset eivät ole samanlaisia, myöskään kaikki maahanmuuttajat eivät ole samanlaisia?
Maailma kuohuu ja ihmiset pakenevat kuohuntaa. Me emme paranna maailmaa sulkemalla oviamme, vaan kohtaamalla ihmisen ihmisenä.
Anniina Sippola
Keskustan Opiskelijaliiton puheenjohtaja
