Avoin kirje Keskustan puoluejohdolle nuorisotyöttömyydestä

Arvon puoluejohto,

Me allekirjoittaneet Keskustanuorten piirit sekä Keskustan Opiskelijaliiton osastot haluamme tuoda esiin huolemme kasvavasta, osattomien nuorten joukosta yhteiskunnassamme. Samalla vetoamme keskustavetoiseen hallitukseen, jotta se tarkastelisi ja vahvistaisi tähän asti sovittuja toimia nuorten ja vastavalmistuneiden työllistämiseen sekä pyrkisi turvaamaan koulutuksen polun sitä hakeville.

Useat tilastot ja toimet kertovat nuorisotyöttömyyden kasvamisesta sekä siihen johtavista ilmiöistä. Tänä keväänä uusista ylioppilaista vain 37% sai opiskelupaikan, vuosi sitten sen ollessa 39% (Opetushallitus). Viimeisimpänä valtiovarainministeriön tilastot, joiden mukaan 105 000 20- 29 -vuotiasta nuorta on tällä hetkellä vailla töitä tai koulutuspaikkaa. Ammatillisesta koulutuksesta säästettävät 190 miljoonaa euroa eivät voi olla vaikuttamatta koulutuksen laatuun tai määrään. 

Hallitus on päättänyt jatkaa nuorisotakuun kehittämistä kärkihankkeena, mutta kehotamme hallitusta tarkastelemaan nykyisen yhteisötakuun toteutumiseen valittuja keinoja. Etsivä nuorisotyö ja työpajatoiminta sekä nuorten kohtaamiseen tähtäävät Ohjaamo – ja Kohtaamo – hankkeet ovat esimerkkejä toimiviksi havaituista käytännöistä. Uutena keinona tulisi ottaa käyttöön koko ikäluokan kattavat Tulevaisuuskutsunnat, joissa nuori saisi ohjausta ja kannustusta oman tulevaisuutensa suunnittelemiseen. 

Suurin haaste tällä hetkellä käytössä oleviin työllistämistoimiin liittyy nuorten työllistämispaketteihin, joiden rahoitus on päättymässä. Meidän sukupolvemme ensikosketus itsenäiseen elämään sattuu aikana, jolloin nuorisotyöttömyys on ennätyskorkealla, työttömyysjaksot pitkittyvät ja koulutukseen kohdistuneet leikkaukset luovat näköalattomuutta omasta tulevaisuudesta. Tällaisina aikoina erityisesti nuoret ovat tuen tarpeessa kasvaakseen aktiiviseksi osaksi suomalaista yhteiskuntaa. Nuorille suunnatut työllistämispaketit tarvitsevatkin kiireesti lisärahoitusta toiminnan jatkon turvaamiseksi. 

Arvon puoluejohto: vetoamme vielä kerran, että hallitus tunnistaisi nykyistä painavammin huolen kasvavasta syrjäytyvien nuorten joukosta, josta myös nuorisotyöttömyyden huolestuttava nykytilanne sekä kehityssuunta kertovat. Toimivia ratkaisuja tähän ongelmaan on olemassa, mutta niiden toimeenpano vaatii poliitikoilta kasvavan nuorisotyöttömyyden vakavuuden tunnustamista sekä sitoutumista toimivien keinojen eteenpäin viemiseen. Toimettomuuden vaihtoehto kävisi liian kalliiksi Suomelle ja meille nuorille sukupolville. 

Jyväskylän Keskustaopiskelijat
Joensuun Keskustaopiskelijat
Kainuun Keskustanuoret
Keski-Suomen Keskustanuoret
Kymenlaakson Keskustanuoret
Lapin Keskustanuoret

Jaa tämä artikkeli