Kulunut viikko on ollut suomalaisen sosiaalipolitiikan kannalta symbolisesti merkittävä, kun maanantaina perustulokokeilun mukaisesti ensimmäistä kertaa maksettiin kahdentuhannen ihmisen tileille 560 euron suuruinen perustulo.
Sattumaa ei ole, että juuri Sipilän hallitus tätä kokeilua toteuttaa. Vaikka keskusta on puolueena kannattanut perustuloa jo 1980-luvulta lähtien, niin silloinkaan linja ei syntynyt tyhjästä. Jo sitä ennen keskusta kannatti tilkkutäkkimäisen perusturvan yhtenäistämistä ,ja tätä aikaisemmin keskusta-maalaisliitto oli taistellut kaikille eläkeläisille maksettavan ja samansuuruisen eläkkeen puolesta.
Vastapuolella oli tässä asiassa työmarkkinajärjestöt ja niitä aina lähellä olleet kokoomus ja SDP, jotka saivatkin ajettua läpi työuran aikaiseen ansiotasoon sidotun eläkejärjestelmän. Toki kansaneläkkeestä tehtiin jokaiselle eläkkeensaajalle kuuluva etuus, joten sekin oli vielä 1990-luvun lamavuosiin asti eräänlainen eläkeläisten perustulo.
Sosiaaliturvassa ideologinen perusjako ei tuolloin, eikä nytkään, noudattanut perinteiseksi väitettyä oikeisto-vasemmisto-jaottelua. Vahvimmat perusturvan puolustajat ovat aina löytyneet puoluekentän vasemmasta laidasta ja keskeltä, kun taas maltillinen vasemmisto ja oikeisto ovat ajaneet sosiaaliturvassa parempiosaisia suosivaa ansiosidonnaista mallia.
Eräänlainen perustulon esiaste oli jo vuoden 1918 torpparivapautus ja sitä seuranneet maanhankitalait, jotka mahdollistivat maattomille maan saannin. Tuolloin suomalainen yhteiskunta ei vielä ollut läheskään täysin integroitunut teollistuneeseen kapitalistiseen järjestelmään, vaan suurimmalle osalle suomalaisista elämisen edellytykset olivat edelleen riippuvaisia suvusta, perheestä ja ennen kaikkea luonnontaloudesta. Tällaisessa maailmassa maa ja sen antama tuotto oli vielä kuukausittaista rahasummaa arvokkaampaa.
Kunniakas historia ja suurten 1980-luvun visioiden muuttuminen lihaksi ei kuitenkaan saa aiheuttaa keskustalaisten piirissä tuudittautumista itsetyytyväisyyteen. Jos ja kun perustulo osoittautuu kokeilun aikana hyväksi järjestelmäksi ihmisten voimaannuttamiseksi omien elinmahdollisuuksiensa kehittämiseen, niin sekään ei varmasti tule olemaan järjestelmänä lopullinen tämän päämäärän saavuttamiseksi.
Maanhankinta ja asutustoiminta ihmisten elinmahdollisuuksien takaajana ajautui 1960-luvulla lopulliseen kriisiin. Pienviljely ei enää elättänyt, vaan parempaa elämää oli haettava Etelä-Suomen kaupungeista ja Ruotsin tehtaista. Samalla myös kansalaisten luottamus keskustan kykyyn hoitaa heidän asioitaan romahti kahdeksi vuosikymmeneksi.
Aika ajaa myös perustulon ohi. Yhteiskunta ei koskaan historiansaatossa ole ollut stabiili, vaan yleensä yllättävälläkin tavalla itsemuokkautuva organismi. Vaikka yhteiskunnan tilaa on tosiallisesti mahdoton ennakoida vuosikymmenten päähän, niin toteutunut historia kuitenkin osoittaa, että muutokset tulevat olemaan radikaalimpia kuin kukaan meistä todellisuudessa tulee uskomaan. Samalla myös perustulo tulee joskus olemaan järjestelmänä vanhentunut, ja siihen meidän tulee puolueena ja keskustalaisina valmistautua.
Vaikka aika ajaa järjestelmien ohi, niin niiden taustalla olevat periaatteet säilyvät. Inhimillisellä yhteiskunnalla tulee aina olla keinot tarjota ihmisille keinot välttämättömien perustarpeiden saavuttamiseksi, ja samalla myös mahdollistaa ihmisten kyky itseauttamiseen ja ponnistamiseen kohti parempaa elämää.
Jaakko Mäki-Petäjä
Pääsihteeri
