Tulin Keskustan Opiskelijaliiton virkaa tekeväksi pääsihteeriksi vuoden 1969 alussa. Tämä oli luonteva ratkaisu, kun työskentelin sitä ennen Helsingin Opiskelevien Keskustanuorten (HOKN) osa-aikaisena toiminnanjohtajana.
Valintani liittyi käännekohtaan Suomen poliittisessa historiassa.
Tulin KOL:n pääsihteerinä toimineen Olli Saarelan viransijaiseksi, kun hän siirtyi opetusministeri Johannes Virolaisen poliittiseksi sihteeriksi. Saarela oli kautta aikojen ensimmäinen ministerin poliittinen avustaja. Kun Virolainen oli puolueen puheenjohtajana ja pääministerin sijaisena hyvin kiireinen mies, hänen katsottiin tarvitsevan poliittisen sihteerin.
Aikaisemmin vain pääministerillä oli ollut poliittinen avustaja, pääministerin sihteeri. Minäkin hoidin tuota virkaa nuorena kansanedustajana vuosina 1970-1971
Olli Saarelan nimityksestä alkoi kehitys, jonka seurauksena ministereillä on nykyään useita poliittisia avustajia ja kansanedustajillakin yksi. Tästä on ollut apua valtiollisten asioiden hoitamisessa, mutta varjopuolena on se, että kansanedustajat ja ministerit eivät aina enää riittävästi itse syvenny asioihin.Vuosi 1969 oli menestyksellinen keskustaopiskelijoille. Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan vaaleissa paikkamäärä edustajistossa nousi yhdestä kuuteen. Ylioppilaskuntaan syntyi Keskustan, Kokoomuksen ja sitoutumattomien liittoutuma. Sen turvin Seppo Niemelä nousi Ylioppilaslehden päätoimittajaksi.
Oma kauteni KOL:n vt. pääsihteerinä päättyi syksyllä, jolloin siirryin toimittajaksi television A-studioon. Näinollen en ollut mukana HYY:n edustajiston vaaleissa enkä niitä seuranneissa hallitusneuvotteluissa.
Syksyn 1969 hallitussopimus katkaisi vasemmistojohtoisen yleisdemokraattisen rintaman valtakauden. Tämä aiheutti keskustaopiskelijoiden keskuudessa ristiriidan sopimusta kannattaneiden ja yleisdemokraattista yhteistyötä ajaneiden välillä.
Neuvotteluissa avainasemassa ollut Risto Volanen on kertonut käyneensä selostamassa asiaa myös tasavallan presidentti Urho Kekkoselle.
”Seurauksena oli suuri taistelu ulkona ja sisällä. Eräät Neuvostoliiton lähetystön nuoret edustajat ottivat kantaa. Hoknin yleisdemokraatit sanoivat, että presidentti Kekkonen on vihainen. Soitin Matti Kekkoselle, että jos tarvitaan, voin selostaa tilannetta presidentille. Parin tunnin päästä adjutantti toi Domukseen kutsun Tamminiemeen. Kiiruhdin Porthaniaan ja löysin Pentti kourin seminaariesitelmäänsä pitämästä. Vinkkasin oven raosta, että nyt mennään Tamminiemeen.
Perillä ilmeni, että presidentti tunsi hyvin asian. Viehättävää sinänsä, 14.11.1969 presidentti Kekkosen päiväkirjassa on merkintä: ’Ylioppilaat Volanen ja Kouri luonani selostamassa HYY:n hallitusneuvotteluja. Aikovat mennä yhteistyöhön oikeiston kanssa. Selitin yleisiä linjoja.’”.
Toimikaudellani keskustaopiskelijoiden toimintaa viriteltiin ja vahvistettiin myös maakuntayliopistojen opiskelijoiden keskuuteen.
Paavo Väyrynen
