Pahinta opiskelijaradikalismia Suomessa ei ole nähty vuosiin. Sellaiseksi voidaan historiassamme lukea mm. ylioppilaiden työ itsenäisyysliikehdinnän aikaan, laitaoikeistolainen aktivismi 1930-luvulla ja 1960 ja -70 -lukujen vasemmiston toiminta. Opiskelijaliike on ollut vahvasti poliittinen, hyvässä ja pahassa. Poliittisia voimia on opiskelijoiden keskuudessa ollut monenlaisia, mutta tiettyinä aikoina tietynlaiset voimat ovat päässeet niskan päälle ja määrittämään koko opiskelijaliikettä.
Yhteiskunnallisesti merkittävät julkisoikeudelliset toimijat, kuten ylioppilas- ja opiskelijakunnat kattojärjestöineen ovat väkisinkin poliittisia. Yhteiskunnallinen on poliittista. Radikalismin aikoihin verrattuna nykyinen, maltillisempi, edunvalvontaa painottava poliittisuus on toki vähemmän näkyvää poliittisuutta. Tällainen luo pahimmillaan illuusion epäpoliittisesta opiskelijaliikkeestä. Mutta, kuten sanottu, kaikki yhteiskunnallinen on myös poliittista.
On tietenkin hyvä että pahimmasta radikaaliaktivismista on päästy. Elämme suhteellisen staattisessa, ennustettavissa olevassa yhteiskunnassa ja opiskelijaliike on sen mukainen. Toisaalta opiskelijaliike tarvitsisi tietynlaista potkua; ytimessä on kysymys siitä, mikä yhdistää kaikkia, hyvinkin erilaisia ja eri tavoilla ajattelevia opiskelijoita? Mitä meillä on yhteisesti sanottavana maailmalle, jota rakennamme tänään ja tulevaisuudessa?
Tulevaisuuden politiikanteko pyörii yhä enemmän globaalipoliittisten kysymysten ympärillä. Lokaalina pidetty on yhtäkkiä globaalia. Ilmastonmuutos torjutaan lokaaleina ratkaisuina ja globaaleina sopimuksina. Kokonaan sitä ei voi enää pysäyttää, mutta lämpenemistä voi hillitä. Tällainen työ vaatii uudenlaista sosiaalista orientoitumista; asioista on voitava sopia kiihkottomasti, asiat edellä, niin että kaikki saadaan sitoutumaan yhteiseen työhön. Opiskelijaliikkeellä on merkittävä tehtävä valmistaa tulevaisuuden tekijöitä tulevaisuuden maailmaan, maailmaan, jossa ei enää ole mahdollista vain kaivautua omiin poteroihinsa.
Opiskelijan elämässä tärkeintä ovat läheiset ihmiset. Koulutusohjelmat kyllä tarjoavat asiantuntemusta, mutta yhteisölliset liikkeet voivat tarjota jotain suurempaa. Opiskeluaikana muodostetut ystävyyssuhteet kantavat läpi elämän. Tutkinnon saa kyllä suoritettua, tärkeintä on se että on muiden ihmisten kanssa. Vahvimmillaan opiskelijaliike on silloin kun se luo opiskelijoiden välille yhteenkuuluvuuden tunnetta. Konkreettisia keinoja on monenlaisia, avainasemassa ovat tavalliset opiskelijayhdistykset. Harrastekerhot, osakunnat, ideologiset järjestöt… jokaiselle on tärkeää löytyä ne omat mielekkäimmät lähiyhteisöt. Ne löytyvät kun yhdistyksiä tuetaan, niitä tuodaan yhteen, kun ne voivat järjestää monipuolista toimintaa monenlaisille ihmisille, kun niistä tiedottamista tuetaan. Vahva opiskelijaliike on osiensa summa. Kun perusasiat ovat kunnossa, yhteiskunnallinen näkyminenkin vahvistuu.
Keskustan Opiskelijaliitto järjestää ylimääräisen liittokokouksen syyskuun lopulla. Kokouksessa päätetään liiton kanta ylioppilas- ja opiskelijakuntien (automaatio)jäsenyyteen. Oli äänestyksen lopputulos mikä hyvänsä, niin ainakin oma liittomme menee kokouksen jälkeen varmasti entistä yhtenäisempänä eteenpäin. Olemme tällöin saaneet keskusteltua opiskelijaliikkeelle tärkeän kysymyksen läpi ja tehtyä päätökset. Keskusteluissa asiasta ollaan hyvinkin syvällä opiskelijaliikkeen perusolemassaolon kysymyksissä. Samanlaista keskustelua tarvittaisin muillakin tasoilla opiskelijaliikkeessä; mitkä ovat ne tekijät, joilla kaikki opiskelijat saadaan kokemaan itsensä osaksi koko suurta opiskelijoiden yhteisöä? Millä tavalla opiskelijaliikkeen harjoittama politiikka oikeutetaan? Miten saada muu yhteiskunta kuulemaan opiskelijoiden ääntä? Tällaista pohdintaa tarvitaan enemmän ja enemmän. Odotettavissa on mielenkiintoinen syksy opiskelijapolitiikassa, edustajistovaalienkin lähetessä.
Lauri Heikkilä
KOL:n 2. varapuheenjohtaja
