Piiparinen ja Putula: YTHS-uudistus ei saa lässähtää laajentuessaan

Keskustaopiskelijoiden tämän ja ensi vuoden puheenjohtajat ovat huolissaan siitä, että YTHS-uudistuksen palveluverkon laajuus jää liian suppeaksi. Kun vuoden kuluttua 140 000 amk-opiskelijaa pääsee vihdoin tasa-arvoisen opiskelijaterveydenhuollon piiriin, niin järjestelmää koetellaan toden teolla. YTHS on tiedottanut uudistuksen tapahtuvan saavutettavuuden nimissä mutta uhkakuva on silti olemassa.

“Oli ilo kuulla eduskunnan panostavan uudistukseen 1,4 miljoonan euron lisärahoituksella. Erityinen kiitos valtiovarainvaliokunnassa vaikuttaneille. Tämä on kuitenkin kertaluontoinen joulupaketti”, huomauttaa tulevan vuoden puheenjohtaja Miriam Putula.

Puheenjohtajat toteavat, ettei nyt tehdyt panostukset vielä varmista opiskelijoiden yhdenvertaisia palveluita. Yliopisto-opiskelijoiden jonot eivät saa kasvaa ja amk-opiskelijoiden on päästävä sujuvien palveluiden piiriin. Tämä vaatii hallitukselta ja eduskunnalta jatkossakin rahallisia panostuksia.

“Ministeri Kiurun on varmistettava, että opiskelijoiden oma sote-uudistus toteutuu kattavasti. Valtio on merkittävä rahoittaja uudistuksen astuessa voimaan, ja samalla jokaisen opiskelijan on saatava rahoilleen vastinetta”, Keskustaopiskelijoiden väistyvä puheenjohtaja Auli Piiparinen linjaa.

Keskustaopiskelijat odottaa innolla alku vuodesta julkistettavaa YTHS-verkkoa. Toiveena on laadukkaat ja yhdenvertaiset palvelut. Pientenkään korkeakouluyksiköiden kohdalla palvelut eivät saa karata liian kauas.

Lisätietoja:

Miriam Putula
puheenjohtaja 2020
Keskustaopiskelijat
miriam.putula@keskustaopiskelijat.fi

Auli Piiparinen
puheenjohtaja 2019
Keskustaopiskelijat

auli.piiparinen@keskustaopiskelijat.fi
puh. 050 3897 260

 
Jaa tämä artikkeli