Luulen, että jokaiselle opiskelijalle on tuttua, ainakin välillä, turhautua opintoihin. Näin käy minulle usein. Muutama kuukausi sitten turhauduin ja muistan selittäneeni ystävilleni, kuinka haluan vain eristäytyä kaikesta ja kaikista. Edes opinnot eivät kotoa suoritettuna haittaisi, kunhan vain saisin olla yksin neljän seinän sisällä eikä tarvitsisi lähteä mihinkään.

No niin. Toiveeni taisi toteutua. Muutama seinä. Kerrostaloasunto. Yksinolo. Jopa lisääntynyt määrä opintoja. En nyt kutsuisi tätä unelmieni täyttymiseksi.

Olen pitänyt itseäni ihmisenä, joka ei tarvitse ihmisiä fyysisesti lähelle, vaan etäkontakti ystäviin ja muihin läheisiin riittää. On tärkeää, että ihmisiä on ympärillä mutta heidän ei tarvitse olla todella läsnä. Näin asia ei kuitenkaan ole. Ihminen on nähtävästi kuitenkin laumaeläin, vaikka sen olenkin tehokkaasti pyrkinyt omassa elämässäni kieltämään. On aivan eri asia keskustella kasvotusten kuin etävälineen välityksellä. Yksinolo on hyvästä ja nautin siitä edelleen, mutta vastapainoksi tarvitaan myös muita ihmisiä.

Jo lähes kliseeksi muodostunut väite, fyysisen läheisyyden puuttuessa tarvitaan valtavasti henkistä läheisyyttä, pitänee paikkansa. Läheiset ihmiset ovat voimavara, josta täytyy tällä hetkellä pitää kiinni kovempaa kuin koskaan – luonnollisesti etänä ilman fyysistä kontaktia.

Odotan sitä hetkeä, kun elämä jälleen normalisoituu ja pääsee viettämään todella aikaa läheisten kanssa. Halaaminen, kahvittelut, tv-illat, opiskelu yhdessä, opiskelijabileet, vappu – Nyt pitää vain vielä odottaa. En lupaa olla valittamatta kiireestä, menoista ja ihmiskontakteista, mutta lupaan arvostaa niitä uudella tavalla.

Aada Ruhanen
Jyväskylän Keskustaopiskelijat

Opiskelijoiden mielenterveyspäivää vietetään huomenna 23.4. teemalla ystävyys.