Keskustaopiskelijat: Eläkeläisten on aika osallistua sopeuttamistalkoisiin!

Julkisen talouden tilanne Suomessa on tällä hetkellä heikko. Kevään aikana joudutaan sopeuttamaan taloutta luultavasti useampi miljardi euroa, valtiovarainministeri Purran ja valtiovarainministeriön virkahenkilöstön mielestä sopeuttamistarve on 3 miljardia euroa. Keskustaopiskelijat haluavat että taloutta hoidetaan kestävästi, mutta oikeudenmukaisesti. On aika laittaa eläkeläiset maksamaan!

Ei ole oikein, että syksyllä tehdyt leikkaukset ja heikennykset kohdistuivat monelta osin opiskelijoihin. Asumistuen leikkaukset ja opintorahan indeksijäädytykset muodostivat suuren loven, etenkin kaikista pienituloisimpien tai heikoimmassa asemassa olevien opiskelijan tuloihin.

Keskustaopiskelijat ehdottavat seuraavia asioita, joilla eläkkeensaajat pääsevät osallistumaan sopeuttamistalkoisiin:

  1. Eläkeläisten asumistuen tulorajojen kiristäminen. Tarvitseeko yli 2000€ kuussa eläkettä saava eläkeläisten asumistukea? Meidän mielestämme ei tarvitse.
  2. Eläkeläisten asumistuen indeksien jäädyttäminen. Eläkeläisten asumistuen taso on paljon korkeampi kuin opiskelijoiden tai työttömien, joten on oikeudenmukaista jäädyttää sen indeksi.
  3. Yli 4000€ kuussa saavien eläkkeläisten verotuksen korottaminen. Valtion talouden suuntaa ja velkaantumisastetta ei saada kuriin pelkästään leikkaamalla tai hillitsemällä menoja. Tarvitaan myös veronkorotuksia.

“Keskustaopiskelijoiden mielestä on ainoastaan oikein ja yhdenvertaista, että myös eläkeläiset osallistuvat talouden sopeutustalkoisiin. Eläkeläisten asumistuki on todella korkealla tasolla ja sen indeksi pystytään helposti jäädyttämään seuraaviksi vuosiksi vaarantamatta kenenkään toimeentuloa” sivaltaa Soukkio.

Kun suuria sopeutuksia tehdään, on kaikkien kannettava vastuu yhdenvertaisesti. Ei ole oikein, että jo valmiiksi heikossa taloudellisessa asemassa olevilta opiskelijoilta leikataan ja eläkeläisten etuuksiin ei kosketa. Kaikkien suomalaisten on kannettava vastuu.

Joonas Soukkio

Puheenjohtaja

puh. 050 389 7260

sähköposti: joonas.soukkio@kol.fi

Jaa tämä artikkeli