Hae Keskustaopiskelijoiden pääsihteeriksi!

Olisitko juuri sinä Suomen vaikuttavimman poliittisen opiskelijajärjestön uusi pääsihteeri?

Keskustaopiskelijat ry on vuonna 1937 perustettu sivistys- ja kasvatusjärjestö, jonka kautta on mahdollista vaikuttaa politiikan kaikilla tasoilla ja oppia yhteiskunnasta. Keskustaopiskelijat toimii yhteiskunnassa sivistyksen suunnannäyttäjinä ja keskustan sisällä erityisesti sivistys- ja kaupunkipolitiikan asiantuntijana.

Keskustaopiskelijat ry hakee pääsihteeriä toistaiseksi voimassa olevaan työsuhteeseen 9.10.2024 alkaen (tai sopimuksen mukaan).

Keskustaopiskelijoiden pääsihteeri mahdollistaa Keskustaopiskelijoiden vaikuttavan toiminnan niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti. Pääsihteeri vastaa liiton järjestötoiminnasta ja sen aktiivisesta kehittämisestä sekä tapahtuma- ja vaalitoiminnasta. Työtehtäviin kuuluu myös muun muassa viestintä, poliittinen valmistelutyö, yhteydenpito jäsenistöön sekä puolueeseen, järjestölliset sekä hallinnolliset tehtävät ja toimiston muut rutiinitehtävät. Lopullinen ja tarkka tehtävänkuva muodostuu valittavan henkilön osaamisen ja mielenkiinnon mukaan.

Keskustaopiskelijoiden pääsihteeri toimii puheenjohtajan työparina. Pääsihteeri yhdessä puheenjohtajan sekä koko liittohallituksen kanssa vastaa liiton strategian sekä liittokokousten päätösten toteuttamisesta.

Edellytämme hakijalta:

  • Keskustahenkistä maailmankatsomusta sekä kiinnostusta keskustalaiseen koulutus- ja sivistyspolitiikkaan
  • Halua kehittää rohkeasti Keskustaopiskelijoiden toimintaa
  • Itsensäjohtamis- ja organisointitaitoja sekä stressinsietokykyä
  • Viestintäosaamista
  • Hyvää suomen ja englannin kielen suullista ja kirjallista ilmaisutaitoa
  • Korkeakouluopintoja tai -tutkintoa

Katsomme eduksi:

  • Korkeakoulupolitiikan tuntemisen
  • Kokemuksen opiskelijapolitiikasta
  • Osaamisen järjestö- ja taloushallinnosta
  • Keskustan toiminnan tuntemisen
  • Kiinnostuksen varainhankinnan kehittämiseen

Keskustaopiskelijat tarjoaa sinulle mahdollisuuden työskennellä monipuolisesti vaihtelevissa ja haastavissa työtehtävissä sekä seurata Keskustan politiikkaa näköalapaikalta. Pääsihteerin työssä pääset kehittämään päivittäin rohkeasti niin järjestöä kuin itseäsi. Etuina tarjoamme sinulle lounasedun, kattavan työterveyden, 350€ vuosittaisen terveysrahan ja lisäksi työehtosopimuksen mukaan lauantait eivät kuluta lomapäiviä.

Pääsihteerin työaika on 37,5 tuntia viikossa, ja rahapalkka 2615€/kk. Työsuhteeseen sovelletaan kuuden kuukauden koeaikaa. Työaikaan luetaan 30 minuutin pituinen ruokailutauko työajan puolivälissä sekä 15 minuutin päivittäinen kahvitauko. Työhön kuuluu ajoittain ilta- ja viikonlopputyötä sekä matkustusta. Työpiste sijaitsee Keskustan puoluetoimistolla, mutta teemme osan ajasta etätöitä.

Tehtävään hakeminen

Hakemus ja ansioluettelo tulee lähettää perjantaihin 27.9.2024 klo 16:00 mennessä sähköpostitse puheenjohtaja Joonas Soukkiolle, joonas.soukkio(a)kol.fi, otsikolla “Työhakemus, pääsihteeri”. Haastattelemme hakijoita jo hakuaikana ja täytämme paikan sopivan henkilön löydyttyä.

Hakemukset kuitataan vastaanotetuksi.

Haastatteluun kutsuttaville ilmoitetaan erikseen ja samalla toimitetaan tieto lyhyestä tehtävästä, joka suoritetaan työhaastattelun päätteeksi. Liittohallitus tekee lopullisen päätöksen valinnasta rekrytointiryhmän esityksen pohjalta.

Lisätietoja

Lisäksi lisätietoja antavat tarvittaessa puheenjohtaja Joonas Soukkio sekä pääsihteeri Joonatan Laine.

Joonas Soukkio
Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja
puh. 050 389 7260
joonas.soukkio(a)kol.fi

Joonatan Laine
Keskustaopiskelijoiden pääsihteeri
puh. 044 2000 499
joonatan.laine(a)keskustaopiskelijat.fi

Jaa tämä artikkeli