Koulutuskulttuuri kirkkaaksi – Hilkka Kemppi hakee keskustaopiskelijoiden johtoon

Rovaniemen keskustaopiskelijat (RoKe) esittää Keskustan opiskelijaliiton (KOL) puheenjohtajaksi 26-vuotiasta Hilkka Kemppiä Asikkalasta.

Kemppi on valmistunut Hämeen ammattikorkeakoulusta restonomiksi. Hän viimeistelee kuvataidekasvatuksen maisteria Lapin yliopistoon sekä opiskelee yhteiskuntapolitiikkaa Jyväskylän yliopistossa. Kemppi työskentelee Suomen ylioppilaskuntien liiton työhallituksessa koulutuspolitiikan ja kansainvälisten asioiden vastaavana. Aikaisemmin hän on ollut töissä matkailualalla sekä opettajana.

– Olen onnekas, toimiminen keskustaopiskelijoissa on tehnyt minusta aktiivisen kansalaisen antaen työkaluja. Nyt koen tärkeänä käyttää ääntäni kuuluvasti kaikkien opiskelijoiden edunvalvojana rohkaisten ja innostaen opiskelijoita eteenpäin, Kemppi toteaa.

Kemppi uskoo vakaasti, että päätöksenteossa tarvitaan avointa keskustelua ja kaikkia osaajia. Käytännössä hän kuvaa sen tarkoittavan sitä, että jokaisella opiskelijalla on vastuu tuoda aktiivisesti näkökulmiaan esille. Liiton tarkoitus on tarjota tarvittava apu ja foorumit.

– Vaalivuonna 2015 tarvitsemme Hilkan innostavaa persoonaa ja ammattitaitoa viemään koulutuksen sanomaa eteenpäin. Hilkalla on tarvittavat verkostot ja ymmärrys poliittisista prosesseista.”, vahvistaa RoKen puheenjohtaja Pekka Alakoski.

Koulutusta koskevat päätökset realisoituvat hitaasti, jonka vuoksi osaamisesta leikkaaminen huomataan liian myöhään. Kemppi linjaa, että leikkaamisen sijaan tulisi investoida hyvinvointiin ja kasvualoille. Tarvitaan terveitä osaajia, uusia työpaikkoja ja uskoa työelämän renessanssiin. Koulutuksessa tulee keskittyä laatuun, elämänmittaisen oppimiseen ja täydennyskoulutukseen. Muun muassa yrittäjyyskasvatusta ja oppisopimusta tulee kehittää. Opintoajat puolestaan lyhenevät joustavoittamalla opintopolkuja ja siirtymisiä järjestelmien välillä sekä turvaamalla opiskelijan riittävä toimeentulo, Kemppi lisää.

– Keskustaopiskelijoiden tulee sisukkaasti pystyä asiantuntijoina vaatimaan myös muutosta. Maamme päätöksenteko ei enää kestä vetelehtimistä, Kemppi painottaa.

Kemppi on toiminut aktiivisena keskustalaisena koko opintojensa ajan, RoKen hallituksessa ja Lapin yliopiston ylioppilaskunnassa vuonna 2013, pohjoismaisten keskustanuorten liittohallituksessa 2013–2014 sekä KOL:n liittohallituksen asiantuntijajäsenenä 2014.

Lisätietoja:
Hilkka Kemppi, +358 449 065 003, hilkka.kemppi(at)syl.fi
Pekka Alakoski, +358 408 252 790, pekka.alakoski(at)gmail.com

Jaa tämä artikkeli