Keskustan sisarjärjestöt: Haluamme Suomeen hyvinvoivia perheitä

Keskustanaiset, Keskustanuoret, Keskustaopiskelijat ja Vesaiset vaativat yhdessä perheiden sortamisen lopettamista. Sisarjärjestöt esittävät yhdessä huolensa hallituksen toimista, joissa tavoitteena ei ole hyvinvoivat perheet. Maan hallituksen on purettava päätös kotihoidontuen leikkauksesta. Kärsimässä ovat nyt niin perheet, lapset kuin tasa-arvo.

– Kotihoidontuen silpomisella ei laiteta Suomen taloutta kuntoon. Päivähoidon lisääntyneet kustannukset maksatetaan kunnilla. Hallituksen tulee puuttua vanhemmuuden kustannusten jakoon työnantajien kesken, esittää Keskustanaisten puheenjohtaja Elsi Katainen.

– Todellinen tasa-arvoteko olisi vanhempainvapaajärjestelmän uudistus. Nykyisellään järjestelmä asettaa sukupuolet eriarvoiseen asemaan työmarkkinoilla. Kustannusten ja vapaiden tasaus edistäisi naisvaltaisten alojen työllisyyttä ja purkaisi nuorten naisten urapolkua haittaavaa pätkätyösuhteiden kierrettä, avaa Keskustanuorten puheenjohtaja Antti Kurvinen.

– Hallituksen sotkeentuminen perheen sisäisiin hoitojärjestelyihin vahingoittaa erityisesti opiskelijaperheitä ja työuran nivelvaiheissa olevia vanhempia. Perheen perustaminen jo opiskeluaikana sekä perheellisenä koulun penkille lähteminen ovat tätä päivää, tällaisia perheitä tulisi tukea esimerkiksi opintotuen huoltajakorotuksella arjen vaikeuttamisen sijaan, huomauttaa Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Jirka Hakala.

– Perheillä pitää olla pitkäjänteisempi mahdollisuus suunnitella perheen ja työn yhteensovittamista. Kotihoito, yksityinen hoito ja kunnallinen päivähoito tulee jatkossakin olla tasavertaisena mahdollisuutena perheiden arjessa, vaatii Vesaisten Keskusliiton puheenjohtaja Mirja Vehkaperä.

Sisarjärjestöt eivät hyväksy tasa-arvon varjolla tehtävää kotihoidontuen pakkojakoa.

Lisätietoja:

Jirka Hakala, Keskustaopiskelijat puheenjohtaja, 050 389 7260, jirka.hakala(at)keskustaopiskelijat.fi 

Antti Kurvinen, Keskustanuoret puheenjohtaja, 044 751 4257, antti.kurvinen(at)keskustanuoret.fi 

Elsi Katainen, Keskustanaiset puheenjohtaja, 050 5122 362, elsi.katainen(at)eduskunta.fi 

Mirja Vehkaperä, Vesaiset puheenjohtaja, 050 512 1949, mirja.vehkapera(at)eduskunta.fi 

Jaa tämä artikkeli