Hetki sitten pinnalla ollut uutinen suomalaisten lasten syntyvyydestä, sai minut pohtimaan opiskelun ja perhe-elämän yhdistämistä. On vuosi 2016. Lapsia syntyy tällä hetkellä yhtä paljon kuin 1860-luvun nälkävuosina. Mikä on mennyt pieleen? Vai onko oikeastaan mikään?
Vuoteen 2030 mennessä työikäisen väestön määrän ennustetaan laskevan jopa 117 000 henkilöllä. Puhutaan siis väestöllisen huoltosuhteen heikkenemisestä. Kuuntelin viime sunnuntaina pääministerin haastattelutuntia, jossa keskusteltiin muun muassa siitä, miten hallituksen toteuttamat leikkaukset vaikuttavat ihmisten lastenhankintapäätöksiin. On totta, että nykyinen hallitus on joutunut tekemään ikäviäkin ratkaisuja talouden suunnan kääntämiseksi. Osa leikkauksista tulee kohdistumaan myös lapsiperheisiin ja vaikuttamaan osaltaan myös heidän arkeensa. Jäin kuitenkin miettimään, kuinka paljon kyseiset asiat todellisuudessa vaikuttavat siihen, milloin ihmiset tai päättävätkö he ollenkaan hankkia lapsia.
Tutkin erästä tilastokeskuksen tilastoa suomalaisesta lasten syntyvyydestä vuodesta 1971-2014 ja pyrin löytämään siitä viitteitä taloudellisen tilanteen vaikutuksesta. Tämän hetken kanssa kaikista vertailukelpoisin aika lienee yhdeksänkymmentä luvun lamakausi, joka ei tilastossa näy ainekaan negatiivisena syntyvyyden osalta, päinvastoin, sillä 2000- luvun alun nousukausi oli syntyvyydeltään nykyhetkeäkin alhaisempaa. Miksi?
Minulla ei ole vastausta kysymykseen, mutta ajatuksia se kuitenkin herättää. Itselläni ei ole lapsia, joten perustan pohdintani pitkälti oman tuttavapiirini lausuntoihin omasta arkielämästään. Opiskelijapoliitikkona minua kiinnostaa erityisesti, kuinka perheelliset opiskelijat kokevat taloudellisen tilanteen vaikutuksen perheenlisäyksen kannalta. Olisi naiivia ajatella, ettei talous vaikuttaisi päätöksiin mitenkään. Lähtökohtaisesti kaikki vanhemmat haluavat tarjota tulevalle lapselleen vakaan ja onnellisen elämän, johon perheen taloudellinen tilanne usein vaikuttaa. Voiko kuitenkaan ennätysalhaista syntyvyyttä perustella huonolla taloustilanteella tai hallituksen tekemällä politiikalla? En usko, eikä tainnut itse pääministerikään.
Tällä hetkellä yhä suurempi osa nuorista aikuisista opiskelee korkeakoulussa. Moni haaveilee menestyksekkäästä urasta ja vakiduunista. Yleinen trendi on, että edellä mainitut asiat olisi kiva olla jo ennen lasten hankintaa. Menestys ja vakaa taloudellinen tilanne vaativat kuitenkin usein vuosien pohjatyön, jonka jälkeen lapsien hankkiminen ei ole välttämättä enää niin haluttua tai helppoa. Nämä asiat ovat hyvin henkilökohtaisia ja jokaisella on oikeus rakentaa elämästään sellainen kuin haluaa, myös kokonaan ilman lapsia.
Huoltosuhteen heikkeneminen on kuitenkin vakava asia, joten jäänkin miettimään, onko politiikassa tehty kaikki voitava asian ratkaisemiseksi? Niin kuin monessa asiassa, on tälläkin keskustelulla kaksi tai useampaakin puolta. Miten opiskelevia nuoria voitaisiin tukea perheen ja opiskelujen yhdistämisessä entistä enemmän? Onko yleisessä ilmapiirissä perheellisiä opiskelijoita kohtaan vielä toivomisen varaa?
Tarkoituksenani on herätellä opiskelijapoliitikot keskustelemaan aiheesta lisää. Suomi on edelleen yksi maailman parhaimmista paikoista äidille. Voisiko se olla myös maailman paras paikka perheelliselle opiskelijalle?
Inkeri Kulmanen
Liittohallituksen jäsen
