Olen viimeaikoina pohtinut paljon tasa-arvon ja oikeudenmukaisuuden jakautumisesta globaalisti.

Nämä asiat kolkuttelevat mieleni ovea säännöllisesti, mutta viime viikolla ylioppilaskunnassani vietetty Kehitysyhteistyöviikko, sekä tällä hetkellä käynnissä oleva Reilun kaupan viikko ovat aiheuttaneet pienen maailmantuskan pääkoppaani.

Yksi paljon mietintää aiheuttanut aihe on kansainvälisen kaupankäynnin ihmisille ja ympäristölle aiheuttamat mittaamattomat vahingot.

SANAT eivät riitä kuvaamaan sitä itseinhoa, jota tunsin viime viikolla katsoessani dokumenttia kaakaontuotannosta Norsunluurannikolla.

Lapsia kirjaimellisesti varastetaan heidän perheiltään, tai huijataan köyhät vanhemmat lähettämään heidät joksikin aikaa töihin rahaa ansaitsemaan.

Nämä lapset, joista nuorimmat ovat vain seitsemän vuoden ikäisiä, salakuljetetaan kotimaastaan satojen kilometrien päähän tekemään ympäripyöreitä päiviä kaakaoviljelmillä vailla toivoa poispääsystä.

JÄTTIMÄISET kansainväliset elintarvikeyritykset ostavat näiltä viljelmiltä kaakaota, tekevät siitä suussa sulavia herkkuja värikkäin käärein ja käyttävät valtavia summia markkinointiin ja mielikuvien luomiseen.

Ja sitten olen minä. Minä, joka mietin suklaata ostaessani lähinnä sen hintaa tai omia linjojani. Ja tietysti sitä makuelämystä: minttukrokantti vai pähkinä?

TAKARAIVOSSA jyllää vieläkin ajatus siitä, mitä kaikkea ajattelematon kuluttaja mahdollistaakaan.

Kuinka valtava määrä ihmisiä tekeekään töitä surkeissa tai jopa hengenvaarallisissa oloissa olemattomalla palkalla, jotta minä ja sinä saamme nautiskella uusista muotivaatteista, rauhaisasta aamukahvista tai suklaahetkestä.

KEHITYSMAIDEN ihmisten ongelmat on todella helppo sivuuttaa, vaikka luulen, ettei tiedon välttäminen ole täysin mahdollista.

Näemme välähdyksiä uutisissa ja surullisia tarinoita rahankeräyskonserteissa, mutta ne eivät kuuluu omaan todellisuuteemme.

Yleinen ilmapiiri ja asenteet kannustavat hautaamaan näkemämme ja kuulemamme ties minne omantunnontuskien kaatopaikoille.

Mielestäni on ihmeellistä, että näistä asioista puhuminen jää suurelta osin erilaisten järjestöjen ja yhteisöjen kontolle.

Sen sijaan, että surkuttelemme tilannetta ja toteamme olevamme voimattomia, voisimme vihdoin myöntää, että olemme osapuolia maailmanlaajuisessa ongelmassa, ja myös meillä on vastuumme sen ratkaisemisessa.

KESKUSTALLA olisi paikka johdattaa tässäkin keskustelua paljon puhuttuun ratkaisukeskeiseen suuntaan, sen tarkoittamatta oman maan kansalaisten huolien unohtamista.

Aatteemme pohjautuu ihmisyyteen, ja toivon, että puolue muistaisi tämän myös ulkomaanpolitiikassa ja kehitysyhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä.

Keskustan arvoissa peräänkuulutetaan sellaisia asioita, kuten yhteisöllisyys ja välittäminen, tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus.

Ne arvot eivät saa päteä vain Suomen rajojen sisäpuolella, vaan meidän on tunnustettava Suomen ja suomalaisten vastuu myös globaalissa ympäristössä.

Marie Okkonen

KOL:n liittohallituksen varajäsen