Ihmisen aiheuttama ilmastonmuutos on tehnyt uusiutuvasta ja päästöttömästä energiasta kestoaiheen, joka on päivä päivältä polttavampi.

Metsä, virtaava vesi ja aurinko täyttivät suomalaisten energiatarpeet jo kauan ennen sähkön keksimistä.

Teknologian kehityksen myötä toiveenamme on päästä taas lähemmäs Suomea, jossa energia tuotetaan kestävällä, kotimaisella ja luonnonjärjestystä kunnioittavalla tavalla.

Asiaan liittyen Kollajan ja Vuotoksen allashankkeita on nostettu viime vuosina esille.

Patoallashankkeista käytiin repivät riidat, ns. ”Koskisodat,” menneinä vuosikymmeniä, kunnes taistelu rauhoitettiin 1987 koskiensuojelulailla.

Perusteena oli altaiden takia menetettävät merkittävät luontoarvot: Tekoallas muuttaa ja pilaa luontoa laajalta alueelta peruuttamattomalla tavalla, ja esimerkiksi Kollajan altaan patohankkeeseen liittyy Iijoen virtauman kääntäminen pitkältä matkalta sekä useiden koskien käytännössä kuivaksi jättäminen.

Pientä energianlisäystä ei katsottu laajojen metsä-, suo- ja vesistöalueiden pilaamisen arvoiseksi

Vähän on noista ajoista muuttunut: Vaikka tekniikka onkin kehittynyt ja hankesuunnitelmia on päivitetty, ovat perusteet patoaltaiden puolesta ja vastaan pitkälti ennallaan.

Molemmista hankkeista maksettaisiin hirveä hinta menetettyinä luontoarvoina, toisaalta nykyhallituksen kivihiilenpolttoa rajusti lisäävälle energiapolitiikalle tarvittaisiin vaihtoehtoja.

Tilanteen huolellinen puntarointi osoittaa esim. Kollajan hankkeen kestämättömäksi.

Vaikutus energiantuotantoon olisi vain pisara koskessa, muutamia promilleja Suomen energiantuotannosta. Kansallista merkitystä hankkeella ei olisi. Hyödyt energiantuotannon ja ilmastonmuutoksen torjumisen suhteen olisivat mitättömät.

Lisäksi tekoaltaat, jotka jättävät valtavat määrät luontoa vesimassojen alle, tuottavat paljon ilmastopäästöjä kiihdyttäen näin ilmaston lämpenemistä.

Vesivoimaa saadaan kestävällä tavalla lisättyä vain parantamalla vanhoja vesivoimaloita. Nyt tämä kehitys on vaarassa esimerkiksi Kemijoki Oy:n valtavien irtisanomisten myötä.

Kerran vesivoimalla muutettua luontoa ei saa palautettua ennalleeen, ja vanhojen voimaloiden kehittämisen pysäyttäminen on lähinnä kiusantekoa.

Vesivoiman suhteen täytyy harjoittaa kestävää, rehellistä ja pitkäjänteistä politiikkaa.

Puhtaan energiantuotannon varjolla ratsastavien haitallisten hankkeiden tukemisen sijaan on suunnattava kohti rohkeaa, radikaalia ja tulevia sukupolvia parhaiten palvelee energiapolitiikkaa, joka on sopusoinnussa luonnon kanssa.

Pohjois-Ruotsin raskaan teollisuuden tarpeisiin rakennetaan Piitimen tuulivoimapuistoa, jonka sähköntuotanto tulee vastaamaan kahta ydinreaktoria.

Suomessa on etsittävä puhtaan energiantuotannon todellisia mahdollisuuksia. Paikallinen näpertely ja koskisodat eivät ongelmiamme ratkaise.

Jirka Hakala