Juha Sipilän omaisuus ja siitä johtuvat kytkökset ovat taas viikon puheenaihe. Iltalehti (10.1.) nosti uusimpana esille pääministeri Sipilän johtaman vienninedistämismatkan Intiaan, jossa mukana ollut yritys Chempolis ilmoitti 110 miljoonan euron tilauksesta matkan viimeisenä päivänä.

Sipilän yhteys yritykseen on hänen lastensa 5 prosentin omistusosuus Chempoliksesta.

Myöhemmin Yle (10.1) uutisoi, että samainen Chempolis oli talousvaikeuksissa ollessaan saanut pääosin valtionyhtiö Fortumilta 6 miljoonan euron sijoituksen. Pääministeri Sipilän Fortumiin kytkee hänen roolinsa valtion omistajaohjauksesta vastaavana ministerinä.

Toivottavasti tämä oli nyt tässä.

Toivottavasti mediaa pian kaksi kuukautta hallinnut aihe on opettanut, miten siirrytään merkittävän omaisuuden haltijasta merkittävän poliitikon rooliin – ja toivottavasti valtaosa Suomen kansasta on tulevaisuudessa valmistautuneempi valitsemaan niin varattoman kuin myös miljonäärin hoitamaan yhteisiä asioita.

Toivottavasti kohuista huolimatta varakkaat uskaltavat myös tulevaisuudessa asettua ehdolle yhteisten asioiden hoitajiksi.

Parin vuoden takainen Sipilä -hype ja sitä nyt seurannut julkinen todistus pääministerin ihmisyydestä, eivät ole olleet maltillista keskustelua. Ääripäätä on seurannut toinen ääripää.

Miljonäärit ovat ihmisiä ja kansalaisia siinä missä me “muutkin”.

Perustuslaki on nostettu syksyn aikana myös useasti esille.

‘’Julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan’’ , todetaan Suomen perustuslain 14. pykälässä.

Tämä turvaa muiden pykälän kirjauksien tukena jokaisen kansalaisen osallistumisen yhteiskunnalliseen toimintaan. Tämä on osa kansalaisen perusoikeuksia.

Jos empiirinen pääministerin ihmiskoe on jotain osoittanut niin sen, että Suomen kokoisessa valtiossa on vaikea olla samaan aikaan sekä ministeri, että monimiljonääri.

Tämä ei ole kestävä tie eikä kansakunnan etu.

Nyt olisikin selvitettävä, miten merkittävien poliittisten vallankäyttäjien toimenkuvaa voidaan tukea niin, ettei tulevaisuudessa ministerin enon tai kälyn tarvitse toimia uhrilampaana ja luopua omistuksistaan yhteisen hyvän vuoksi, mahdolliset jääviysepäilyt estääkseen.

Pieni maa tarvitsee jokaisen, vapaaehtoisesti omaa aikaansa yhteisten asioiden eteen tarjoavan kansalaisen.

Se on sekä kansakunnan etu, että miljonäärien perusoikeus.

Linkki Karilan alkuperäiseen Uuden Suomen blogiin.