Nuorkeskustan puheenjohtajat: Keskustan lopetettava venkoilu perustulon kanssa

Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos ja Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Arttu Laaksonen ovat tyrmistyneitä keskustan puoluejohdon venkoilusta perustuloasiassa. 

Nuorkeskustan puheenjohtajat kritisoivat voimakkaasti puoluejohtoa keskustan sisäisestä perustulokeskustelusta. Puheenjohtajien mielestä niin puoluekokouksen kuin puoluevaltuuston yksiselitteisen perustulolinjauksen yli on kävelty useaan eri otteeseen. 

“Puolueen eri johtokokoonpanot eivät ole antaneet perustulolle edes mahdollisuutta, vaan ovat pyrkineet systemaattisesti muuttamaan sekä vesittämään puoluekokouksen päättämää perustulolinjausta”, kritisoi Keskustanuorten puheenjohtaja Aleksi Sandroos

Helsingin Sanomat uutisoi kuluneella viikolla, ettei keskusta ole tukenut vastikkeetonta perustuloa sosiaaliturvaa uudistavassa komiteassa. Puolueen eduskuntavaaliohjelman päätavoitteissa perustuloa ei mainita sanallakaan. 

“Ulospäin näyttää siltä, ettei keskustalla ole mitään linjaa sosiaaliturvan uudistamiseen, vaikka puoluedemokratia on selkeästi kannattanut perustuloa. Onko tosiaan niin, että ollaan näin tyytymättömiä puoluekokouksen päätöksiin?” kysyy Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Arttu Laaksonen

Niin Sandroosin kuin Laaksosen mielestä puolueen perustulolinjaus on tällä hetkellä yksi harvoista pidemmälle kuin seuraaviin hallitusneuvotteluihin katsovista poliittisista linjauksista. 

“Historia on osoittanut, että keskusta on pystynyt katsomaan pisimmälle tulevaisuuteen. Meidän on puolustettava keskustalaista köyhän asiaa, jonka ytimessä perustulo on” päättävät puheenjohtajat. 

 

Lisätietoja

Aleksi Sandroos
Keskustanuorten puheenjohtaja
puh. 050 384 6820
aleksi.sandroos(a)keskustanuoret.fi

Arttu Laaksonen
Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja
puh. 050 389 7260
arttu.laaksonen(a)keskustaopiskelijat.fi

 

Jaa tämä artikkeli