Nuorkeskustan puheenjohtajat: Kokoomusnuorten kritiikki Kurviselle osuu ohi aiheen

Keskustanuorten ja Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajat ihmettelevät Kokoomusnuorten tuoretta kritiikkiä. Koulutuspolitiikassa on tärkeää huomioida, että puhumme aloituspaikoista ja koulutusvastuista tiedepolitiikan sijaan. Tiedeministeri Antti Kurvisen koulutusvastuupäätökset ovat lähtökohtaisesti tiedepolitiikan sijaan koulutuspolitiikkaa, joka parantaa suomalaisten koulutusmahdollisuuksia ja vahvistaa alueiden osaamista sekä elinvoimaa. Huoli tieteen ja tutkimuksen rahoituksen riittävyydestä on oikea, mutta juurisyy ei ole hajautetut koulutusvastuut tai lisätyt aloituspaikat. … Lue lisää

Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajaehdokas Laaksonen: Koulutuspolitiikan tavoitteet palautettava maanpinnalle

Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajaksi ehdolla olevan Arttu Laaksosen mielestä suomalaisen koulutuspolitiikan tavoitteet on palautettava maanpinnalle. – Koulutukselle asetetut tavoitteet palvelevat tällä hetkellä enemmän poliitikkoja kuin tavallisia ihmisiä, toteaa puheenjohtajaehdokas Laaksonen. Suomen tavoitteena on esimerkiksi, että vuonna 2030 vähintään 50 prosenttia nuorista aikuisista suorittaa korkeakoulututkinnon. Samanaikaisesti eri aloilla on huutava pula ammatillisista osaajista. – Suoritetut tutkinnot eivät ole … Lue lisää

Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajaehdokas Laaksonen: Koulutustilillä vauhtia osaamisen päivittämiseen

Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajaksi ehdolla oleva Arttu Laaksonen ehdottaa kansallisen koulutustilin käyttöönottoa. Koulutustili avattaisiin jokaiselle nuorelle käyttöön nuoren täyttäessä 18 vuotta. Tilillä olisi peruspääoma, esimerkiksi 1000 €, oman osaamisen päivittämiseksi. – Koulutustilin avulla nuori voisi kokeilla esimerkiksi avoimen korkeakoulujen opintoja ennen kuin varsinaisesti pyrkii jatko-opiskelemaan korkeakouluun, toteaa puheenjohtajaehdokas Laaksonen. Koulutustili tulisi laajentaa myös työmarkkinoiden käyttöön. Tulevaisuudessa työntekijöillä … Lue lisää

Jyväskylän Keskustaopiskelijat: Arttu Laaksonen Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajaksi vuodelle 2022

Jyväskylän Keskustaopiskelijat esittää salolaista, 23-vuotiasta, Jyväskylän yliopistossa yhteiskuntatieteitä opiskelevaa Arttu Laaksosta Keskustaopiskelijoiden puheenjohtajaksi vuodelle 2022. Laaksonen toimii tällä hetkellä Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnan (JYY) hallituksen jäsenenä ja Jyväskylän Keskustaopiskelijoiden hallituksen jäsenenä. – Arttu on luonteeltaan johtohahmo, joka tarttuu toimeen, omaa valtavasti tietotaitoa ja osaa tunnistaa sekä valjastaa ympäröivien ihmisten vahvuuksia. Näistä syistä näen helposti Artun johtamassa … Lue lisää