Keskustaopiskelijat: Lomarauhaa opiskelijoille!

Keskustaopiskelijat vaativat opiskelijoille lomarauhaa — kulunut vuosi on ollut jälleen kerran erityisen raskas monelle opiskelijalle.  — Kulunutta vuotta ovat varjostaneet esimerkiksi korona sekä Ukrainan sota ja siitä seurannut hintojen äkillinen nousu. Monella opiskelijalla onkin huoli omasta tai läheistensä jaksamisesta, hyvinvoinnista ja pärjäämisestä, toteaa Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Arttu Laaksonen.  Keskustaopiskelijat muistuttaa, että opiskelijoilla on oikeus lomaan ja … Lue lisää

Keskustaopiskelijat: Kehysriihestä tuli tulevaisuusriihi

Keskustaopiskelijat on tyytyväinen hallituksen päätökseen investoida merkittävästi tulevaisuuteen. Kehysriihessä päätettiin merkittävistä tutkimus- ja kehittämistoiminnan panostuksista sekä tiedeleikkausten perumisesta. Tämän lisäksi panostuksia tehtiin ammatilliseen koulutukseen. “Tieteeseen, tutkimukseen ja koulutukseen panostamalla pystymme turvaamaan suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuuden. Kehysriihestä tehtiin tulevaisuusriihi, ja keskusta sekä muu hallitus teki vahvasti kestävään tulevaisuuteen katsovia talouspäätöksiä” iloitsee Keskustaopiskelijoiden puheenjohtaja Arttu Laaksonen. Keskustaopiskelijoiden mielestä … Lue lisää

Keskustaopiskelijat: Alueelliselle opintolainahyvitykselle korkeakouluopiskelijoiden tuki

Tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurviselle on tänään luovutettu alueellista opintolainahyvistyskokeilua puoltava esiselvitys. Keskustaopiskelijat kannattaa kokeilun aloittamista. Kyselyyn vastanneista ammattikorkeakouluopiskelijoista lähes kolme neljäsosaa ja yliopisto-opiskelijoista noin kaksi kolmasosaa vastasi, että 2 600 euron vuotuinen alueellinen opintolainahyvitys kannustaisi heitä muuttamaan tai jäämään töihin harvaan asutulle alueelle. “Esiselvitys osoittaa, että alueelliselle opintolainahyvitykselle on vahva tuki korkeakouluopiskelijoilta” toteaa Keskustaopiskelijoiden … Lue lisää