TIEDOTE: Keskustaopiskelijat ilman rajoja

Keskustaopiskelijat ovat perustaneet maantieteellisestä sijainnista riippumattoman osaston. Rajattomat Keskustaopiskelijat (RaKe) kokoaa yhteen opiskelijoita, joiden koulupaikkakunnalta ei tähän mennessä ole löytynyt opiskelijaliiton osastoa. – Myös yliopistopaikkakuntien ulkopuolella ja ulkomailla asuu yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostuneita opiskelijoita. Tarkoituksena on, että RaKe voisi toimia vaikuttamiskanavana tällaisille ihmisille, kuvailee osaston puheenjohtajana aloittanut Eeva Kärkkäinen. Osaston poikkeuksellinen luonne on huomioitu sen säännöissä … Lue lisää

TIEDOTE: Jirka Hakala KOL:n puheenjohtajaksi vuodelle 2013

Oulussa 1.-2.12.2012 kokoontunut Keskustan Opiskelijaliiton (KOL) liittokokous valitsi 26-vuotiaan rovaniemeläisen hallintotieteiden ylioppilaan Jirka Hakalan liiton puheenjohtajaksi vuodelle 2013. Hakala on toiminut aktiivisesti KOL:n liittohallituksessa kahden vuoden ajan. Tämän vuoden hän on vaikuttanut KOL:n varapuheenjohtajana. – Suomen koulutuspolitiikka kaipaa kipeästi uutta suuntaa. Vuonna 2013 KOL tulee paitsi tekemään ennakkoluulottomia poliittisia avauksia, myös osallistumaan Keskustan koulutuspoliittisen ohjelman … Lue lisää

TIEDOTE: VaKO:n Sakari Tuomisto Keskustan opiskelijaliiton liittohallitukseen

Vaasan Keskustaopiskelijoiden 13.11.2012 pidetty syyskokous esittää Sakari Tuomistoa Keskustan opiskelijaliiton liittohallituksen jäseneksi. Laihialta kotoisin oleva Tuomisto on toiminut tämän vuoden ajan VaKO:n hallituksen varapuheenjohtajana ja siirtyy tulevana vuonna osaston puheenjohtajaksi. Hän on ahkera järjestötoimija, joka suhtautuu vastuullisesti ja tarmokkaasti tehtävään, johon on ryhtynyt. Tuomisto on myös aktiivinen toimija Etelä-Pohjanmaan keskustanuorissa ja on ensi vuonna nuorten … Lue lisää

TIEDOTE: OKO: Kolme kovaa KOL:n johtoon

Oulun Keskustaopiskelijat tarjoaa Rovaniemen puoluekokouksessa Keskustan viisaimmaksi mieheksi valitun väistyvän puheenjohtajansa Jaakko Mäki-Petäjän keskustalaisen opiskelijaliikkeen kärkeen. Mäki-Petäjä on Oulun yliopistossa Suomen ja Skandinavian historiaa opiskeleva opiskelijaradikaali. Hän on toiminut kuluvan vuoden KOL:n liittohallituksessa alue- ja turvallisuuspoliittisena vastaavana. Tämän lisäksi Mäki-Petäjä on johtanut osastoansa kaksi viimeistä vuotta. – Haluan olla mukana rakentamassa KOL:sta sellaista näkyvää ja … Lue lisää

TIEDOTE: TOK: Lauri Heikkilä Keskustan Opiskelijaliiton liittohallitukseen

Tampereen Opiskelevat Keskustalaiset esittää Lauri Heikkilää Keskustan Opiskelijaliiton liittohallitukseen. Heikkilä on 21-vuotias kolmannen vuoden historian opiskelija Tampereen yliopistosta. Hän on toiminut Tampereen Opiskelevien Keskustalaisten puheenjohtaja viime keväästä lähtien, sekä ollut useamman vuoden aktiivisesti mukana myös Pirkanmaan keskustanuorten toiminnassa. ”Haluan herättää keskustelua keskustalaisesta aatteesta paitsi Keskustan opiskelijaliitossa myös laajemmin. Humanisti ymmärtää alkiolaisuuden arvon. Opiskelijaliitossa on valtavat … Lue lisää

TIEDOTE: JOK: JOK:n ehdokkaat KOL:n johtoon

JOK esittää Johanna Karjulaa Keskustan Opiskelijaliiton varapuheenjohtajaksi Jyväskylän Keskustaopiskelijat (JOK) ry esittää Johanna Karjulaa Keskustan Opiskelijaliiton (KOL) varapuheenjohtajaksi. 29-vuotias kasvatustieteiden ylioppilas ja floristi Karjula on vuonna 2012 ollut KOL:n liittohallituksen jäsen ja JOK ry:n hallituksessa. Hän opiskelee luokanopettajaksi Jyväskylässä, jossa hänet valittiin kaupunginvaltuustoon. Karjula on kotoisin Oulusta, ja hänellä on sieltä 8 vuoden kokemus kunnallisesta … Lue lisää

TIEDOTE: JOK: Anna Pietiläinen JOK:n puheenjohtajaksi

Jyväskylän Keskustaopiskelijat (JOK) ry valitsi syyskokouksessaan 22.11.2012 uudeksi puheenjohtajakseen Anna Pietiläisen. Pietiläinen, 30, opiskelee kasvatustiedettä Jyväskylän yliopistossa kolmatta vuotta. Hän on kotoisin Limingasta ja on aiemmalta koulutukseltaan bioanalyytikko (AMK). Pietiläinen on vuonna 2012 toiminut JOK ry:n sihteerinä. – Anna Pietiläinen on politiikassa ihmisten eikä CV:nsä takia. JOK saa puheenjohtajakseen sanavalmiin ja järkevän naisen, jonka tueksi … Lue lisää

Seinäjoen Keskustaopiskelijat: TIEDOTE: Seinäjoen Keskustaopiskelijat valitsivat uuden hallituksen

Seinäjoen Keskustaopiskelijoiden sääntömääräinen syyskokous järjestettiin 21.11.2012 Seinäjoella. Kokouksessa päätettiin sääntömääräisten asioiden lisäksi myös uusi puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja hallituksen jäsenet. Puheenjohtajaksi valittiin Eemeli Porthen, joka on myös Etelä-Pohjanmaan Keskustanuorten johtokunnassa. Varapuheenjohtajaksi valittiin Arttu Saari. Hallitukseen valittiin Kata Huhtakoski ja Sanna Panula. Seinäjoen Keskustaopiskelijat järjestävät 12.12 pikkujoulut, jonne ovat tervetulleita kaikki opiskelijapolitiikasta kiinnostuneet. Seinäjoen Keskustaopiskelijat

ROKE: Tiedote: Mikko Lindroos Rovaniemen Keskustaopiskelijoiden johtoon

Rovaniemen Keskustaopiskelijat (RoKe) valitsi uuden johtokunnan syyskokouksessaan 20.11. Puheenjohtajaksi vuodelle 2013 valittiin oikeustieteiden ylioppilas Mikko Lindroos (23). Rovaniemeltä kotoisin oleva Lindroos toimii tällä hetkellä mm. Lapin yliopiston ylioppilaskunnan hallituksessa. Rovaniemen kuntavaaleissa hän ylsi varavaltuutetuksi. -Rovaniemen Keskustaopiskelijat tulee ensi vuonna jatkamaan työtä opiskelijoiden aktivoimiseksi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. Nuorison vapaa-ajasta kilpailevat nykyään sadat vaihtoehdot, joten on tärkeää tehdä … Lue lisää

KOL: Korkeakoulutuksen alueellinen tasa-arvo on Suomen kilpailukyvyn tae!

Keskustan Opiskelijaliiton mielestä suomalainen ylioppilasliike on lähtemässä vaaralliselle polulle, mikäli se hyväksyy sellaisenaan Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) liittokokouksessa Tampereella käsitteillä olevan liittokokouskannanoton. -Pohjaesityksen mukaisessa kannanotossa SYL olisi ryhtymässä ”arvioimaan kriittisesti” filiaalien ja yliopistokeskusten asemaa, eli käytännössä kannattamaan niiden lakkauttamista. Tällaisen korkeakoulupolitiikan tukeminen johtaisi käytännössä yliopistokoulutuksen alueellisen saatavuuden heikkenemiseen entisestään, muistuttaa KOL:n liittohallituksen jäsen Jaakko Mäki-Petäjä. … Lue lisää